Hoppa till innehåll

Maahanmuuttovirasto huomioi koronaviruksen vaikutukset toimeentuloon ja opintoihin, kun haet jatkolupaa

Julkaisuajankohta 21.7.2020 16.51
Tiedote

Maahanmuuttovirasto voi myöntää tänä vuonna jatkoluvan, vaikka tulosi olisivat tilapäisesti vaadittua alhaisemmat. Tulojen alenemisen täytyy johtua koronaviruspandemiasta ja kestää enintään kuusi kuukautta.

Tällä haluamme varmistaa, että koronan aiheuttamat poikkeustilanteet, kuten katkokset työsuhteessasi, eivät vaikuta asumiseesi Suomessa. 

Toimeentuloedellytyksestä ei poiketa automaattisesti kaikissa tänä vuonna jätetyissä jatkolupahakemuksissa. Maahanmuuttovirasto tarkistaa, johtuuko tilanteesi koronaviruksesta. Tulojen alenemisen katsotaan olevan tilapäistä, jos se kestää enintään kuusi kuukautta. Poikkeus on voimassa 31.12.2020 asti.

Suureen osaan oleskeluluvista kuuluu toimeentuloedellytys. Toimeentuloedellytyksellä tarkoitetaan sitä, että sinun pitää tulla Suomessa toimeen omilla varoillasi koko oleskeluluvan voimassaolon ajan. Esimerkiksi työntekijän toimeentuloedellytys koskee työstä saatavaa palkkaa. 

Työmarkkinatuki turvaa toimeentulon

Jos haet jatkolupaa työn perusteella ja tulosi ovat tilapäisesti alentuneet koronan takia, toimeentulosi katsotaan poikkeuksellisesti turvatuksi työmarkkinatuen bruttomäärällä, eli 724 eurolla kuukaudessa.

Liitä hakemukseesi seuraavat asiakirjat: 

  • työnantajalta saatu todistus lomautuksesta tai irtisanomisesta 
  • todistus korona-aikana tehdystä työstä huoltovarmuuden tai työmarkkinoiden kannalta kriittisellä alalla.

Perheet, opiskelijat ja tutkijat

Huomioimme koronan vaikutukset myös perheenjäsenten, opiskelijoiden ja tutkijoiden luvissa. Jos sinut on irtisanottu, lomautettu tai työmääräsi on vähentynyt koronaviruksen takia, voi se olla syy poiketa toimeentuloedellytyksestä. Perheluvissa poikkeaminen edellyttää, että perheen toimeentulon turvanneet tulot ovat tilapäisesti alentuneet koronan vuoksi.

Liitä hakemukseesi työnantajalta saatu todistus lomautuksesta tai irtisanomisesta.

Jatkoluvan myöntäminen opiskelun perusteella edellyttää yleensä myös, että opintosi ovat edenneet riittävällä tavalla. Voimme kuitenkin poiketa edellytyksestä, jos opintosi eivät edenneet suunnitellusti koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen tai sairastumisen takia.

Liitä hakemukseesi selvitys siitä, miksi opintosi eivät ole edenneet suunnitellusti. Maahanmuuttovirasto pyytää tarvittaessa sinulta tai oppilaitokseltasi lisätietoja. 

Jatkolupa myönnetään vuodeksi

Yleensä jatkolupa voidaan myöntää enintään neljäksi vuodeksi. Jos poikkeamme toimeentuloedellytyksestä, tai katsomme toimeentulosi turvatuksi tavanomaista alemmilla tuloilla, myönnämme sinulle jatkoluvan vuodeksi.

Lisätietoa